LAOS

Lahto Chiang Maista

Nyt taas kulunut muutama viikko edellisesta paivityksesta ja
paljon on kerennyt tapahtumaankin. Fiksuinta lienee kuitenkin
jatkaa taas siita mihin viimeksi jaatiin. Chiang Maista lahtoa ennen
kerettiin siis viela vierailemaan norsuleirilla. BaanChang -
Norsujen koti oli sita mita esitteissa luvattiin. Norsuille oli
hoidettu niin hyvat olosuhteet kuin ihmisasutuksen lahettyvilla
oli mahdollisuus hoitaa ilman jattimaisia muureja. Paiva alkoi
norsuihin, niiden hoitoon, tapoihin seka niiden, etta itse
norsuleirin historiaan tutustumalla. Kevyen infotuokion jalkeen
paasimme itse tekemaan tuttavuutta norsujen kanssa
ruokkimalla niita sokeriruokolla seka banaaneilla.Taman
jalkeen harjoiteltiin norsujen oppimat sanalliset komennot
ohjaamista varten ja paastiin jo harjoittelemaan niiden kayttoa
norsuilla ratsastaessa. Noolong - maahan, kwey - kaanny,
pai - eteenpain, hau - pysahdy ( kirjoitusmuoto luultavammin
virheellista, mutta tassa sanastoa jokaiselle joka
viidakkotrekillaan tormaa koulutettuun elefanttiin ja haluaa
kommunikoida taman kanssa =P).

Harjoittelun jalkeen lahdettiin sitten ratsastamaan norsuilla
viidakkopolkua pitkin ja norsujen kouluttajat - mahoutit
lahettyvilla vastaamassa turvallisuudesta.Ratsastuksessa
ei kaytetty isoja rakennelmia tuoleineen norsujen selassa,
vaan ohjaaja istui taman niskassa ja matkustaja taaempana
pieni norsun mahan alta kiertava koysi tukenaan.
Ratsastusretki paattyi lopulta norsujen pesettamiseen
isossa lammessa, mika tuntuikin olevan paivan huipentuma.














Jalkikateen pohdittuna tulee toki mieleen edelleen ne pienet
rajoitteet norsujen elamisessa leirissa. Vapaus on edelleen
poissa, paivat koostuvat samoista rutiineista ja niilla
teetetaan edelleenkin toita. Kuitenkin miettiessa norsujen
aikaisempaa elamaa, on ratkaisu parempi nain.
Leirilla olevat norsut on pelastettu huonoista oloista isoista
kaupungeista keskelta oisia katuja, sirkuksista tai muista
lunnottomista ja julmista olosuhteista. Taalla ne saavat
nukkua yot omassa luonnollisessa elinymparistossaan
ja muutamalla paivittaisella selan paalla ratsastamisella
maksetaan tyontekijoiden palkat, norsujen elinkustan-
nukset, seka uusien norsujen osto pois haitallisista
olosuhteista. Mikali siis haluat tukea norsujen
pelastamisoperaatiota ja silti haluat tutustua naihin elaimiin
laheltapitaen - tue yrityksia jotka tekevat sen
mahdollisimman humaanisti.
http://www.baanchangelephantpark.com/
(Ps. BaangChangin lisaksi Chiang Maissa toimii monta
muutakin vastaavaa firmaa - kaikki eivat kuitenkaan ole
mukana toiminnassa norsujen hyvinvoinnin edistamiseksi,
joten tarkkana kannattaa olla.Toinen harkitsemamme yritys
oli kuitenkin vapauttanut jo norsuja takaisin luontoonkin,
joten tama lienee tukemisen arvoinen leiri myos
http://www.pataraelephantfarm.com/ ).

(Kuvia Chiang Main salilta vikoista treeneista)

 

Lahtopaivana tuli otettua viela yhdet treenit Chiang Maissa ja
tsekattua hostelleita Vientianesta. Lahto oli seitseman maissa
illalla ja matka kulki lapi pohjoisemman thaimaan vuoristojen
kohti Khon Khaenia, mista oli aamulla vaihto kohti Laosin
rajaa. Dosamatka ei itsessaan ollut kuitenkaan kovin unettava.
Olimme saaneet paikat linja-auton ylakerrasta eturivista ja
kuski kaahasi reipasta ylinopeutta valottomia vuoristoteita
meidan nauttiessa eturivin paikoista. Kun tahan lisattiin viela
kevyt sumu, jyrkat alamaet, jyrkat kaannokset ilman
nakoyhteytta mutkan taakse ja naissa mutkissa tapahtuvat
rekkojen ja lavaautojen ohitukset laheltapiti-tormayksilla
vastaantuleviin autoihin alkoi mitta tayttya. Tarpeeksi monen
tilanteen jalkeen jouduin poistumaan alakertaan esittamaan
kuljettajalle toivomuksen maaranpaahan elossa selviamisesta.
Taman jalkeen vauhti onneksi hidastui ja untakin pystyi
saamaan aamuun asti.

Muutaman kulkuneuvon vaihdon jalkeen ylitimme rajan
seuraavana paivana kahdentoista aikoihin Laosin puolelle.
Viisumit jarjestyivat helposti ja halvemmalla suoraan rajalta
ja kimppkyydeilla paasi jalleen kerran triplasti halvemmalla
rajalta Vientianeen, kuin taksikuskien tarjoamilla kyydeilla.

Vientiane

Pintapuolisesti tuntuu ettei Laosilla ja Thaimaalla ole
juurikaan eroja. Ainoat pikaisella visiitilla erottamani
erot tuntuvat olevan asumisen tasossa, seka yleisessa
uneliaisuudessa johon tuli tormattya enemmankin.
Yhdistavana tekijana taas ihmisten ystavallisyys.

Vientianessa oltiin nelja paivaa ja aamut tuli
yleensa avattua kevyilla lenkeilla mekong-jokea
reunustavaa rantakatua pitkin. Illat kierrettiin ranta-
kojuista ostellen ja yhtena paivana kaytiin tutkimassa
ydinkeskustaa tarkemmin. Parina paivana tuli myos
kaytya kokeilemassa thainyrkkeilyn sijasta Muay Laoa.
Laji ei teknisesti tunnu eroavan thainyrkkeilysta
millaan asteella, mutta oli ainakin hauska kayda
tutustumassa myos laolaiseen treenipuoleen.



Treenisaliksi onnistuin loytamaan Kunjai Sikhot
boxing Gymin, joka sijaitsi keskustan ulkopuolella.
Salin lahettyville paastiin tuktukilla mista kaveltiin
paikallisen pojan opastamana mutaista tieta pitkin
loppumatka. Hauskaa oli myos ymparilla pyoriva
halina, kun paikalliset vilkuttelivat iloisesti ja
kyselivat meita opastavalta pojalta meista ja
sita seuraavat ilmeet pojan selvittaessa mihin
olimme menossa. Itse salia pyoritti vanhempi
keharaaki, jolla oli hyllyt taynna palkintovoita,
mitalleja, pokaaleita seka valokuvia vanhoista
otteluista ja 80-luvun olympialaisten nyrkkeily-
matsista, missa han oli itse otellut. Salin piha tayttyi
omistajan perheenjasenista, koirista, muutamasta
paikallisesta ottelijasta ja alkeellisista olosuhteista
huolimatta tehokkaasta treeniymparistosta.
Itse treeni sen sijaan koostui perinteiseen tapaan
alkulammittelysta, nyrkkeilysakki- seka valinetyos-
kentelysta seka lahiottelusta. Toisena paivana paikalle
oli saapunut myos yksi Thaimaan Fairtex-salin
vanhoista mestareista, jolta sai myos hyvia korjaus-
ehdotuksia polvi- ja potkutekniikoihin.


Ensimmaisena paivana treeneista lahtiessa tuli
esiin myos laosilaisten ystavallisyys. Pimean tullen
emme meinanneet enaa loytaa kyytia takaisin keskus-
taan, joten paadyimme kyselemaan oikeata suuntaa
laheisen marketin pihasta. Hetken supinan jalkeen
poydassa istuvat miehet seka nainen kehottivat meita
istumaan heidan poytaansa ja alkoivat tarjoamaan 
paikallista olutta ja kyselemaan kuulumisia. Tasta 
sitten leppoisan puolen tunnin paasta toinen 
seurueen miehista nousi poydasta ja lahti hakemaan
maasturiaan, jolla tarjosi meille ilmaisen kyydin takaisin
hostellillemme. Taman lisaksi han halusi ehdottomasti
antaa viela puhelinnumeronsa mikali Laosissa olomme
aikana viela tarvitsisimme apua. Hyva merkki siis
jalleen ystavallisyydesta, millaista on vaikea loytaa
muualta kuin kaakkois-aasiasta.

Don Det

Vientianesta jatkoimme matkaa Don Detille mekong-
joen suistoalueelle etelaiseen laosiin. Taman etapin
ainoa tarkoitus oli ottaa rennosti vajaa viikko ennen
kambodzaan siirtymista. Tahan tarkoitukseen kohde
sopikin enemman kuin hyvin. Paikka itsessaan oli pieni
maalaismaisemaa sisallaan pitava saari, jossa ainoa
hairio tuntui tulevan aamuviidesta iltapaivaan asti
kiekuvista kukoista. Paivien aktiviteetit koostuivat
riippumatossa makaamisesta, uimisesta, renkaiden
varassa vedessa kellumisesta, syomisesta, juomisesta
mokkinaapureiden kanssa keskustelusta ja kavelysta
ympari saarta. Aktiivisin paiva viiden vuorokauden
aikana sisalsi lenkkeilyn laheisille vesiputouksille uimaan.
Yhtena paivana olisi ollut tarjolla myos kukkotap-
peluiden seuraamista viereisella pihalla, mutta omat
intressit eivat tahan vieneet.

Talla saarella tuli myos ensimmaista kertaa tormattya
toisiin suomalaisiin isommassa mittakaavassa. Viereisissa
bungaloweissa majoittui kaksi seuruetta suomalaisia
ja jokaisena paivana paikalla tuli pyorahtamaan myos
muita maanmiehia. Muutenkin tuntui, etta saarelta loytyi
enemman suomalaisia reppureissaajia, kuin muista kohteista
ja jalkikateen mietittyna yhtena syyna tahan voi luultavammin
lisata paikan esittelyn Madventures-ohjelmassa aikanaan.

Talla saarella myos paikallisten uneliaisuus tuntui puskevan
esiin jokapuolelta. Ihmiset nukkuivat riippumatoissaan ja
patjoillaan vahan valia pitkin paivaa. Ravintoloissa tyontekijat
saattoivat vetaa sikeita keskella lattiaa ja nettikahvilassa
tyontekijaa joutui herattelemaan kolmeen otteeseen, ennenkuin
kaveri herasi. Myos muu toiminta oli useimmiten kuin
hidastetusta filmista - ruokaa sai odottaa aina, joten nalissaan
ei ravintolaan kannattanut menna. Parhaimmillaan myslin ja 

jogurtin saamisessa kesti lahemmas puoli tuntia ja hedelma-
lautasia sai myos odotella usein yli vartin vaikka muita 

asiakkaita ei ollut.

 

Odottelusta huolimatta ja siita varmasti myos johtuen saari
tuntui hyvalta paikalta rentoutua. Kiire unohtui, kun tekemista
ei ollut ja riippumatossa makoillessa seuraili mielellaan pihapiirin
kanoja, kukkoja, kissoja, koiria, lehmia ja vesipuhveleita omissa
toimissaan. Kaikki vapaana, ihmisten keskella. Aamuisin tuli
herattya kukkojen metelista johtuen viiden ja kahdeksan valilla
ja nukkumaan tuli mentya yhdeksan aikaan illalla tekemisen
puutteesta. Mikali siis rentoutumispaikkaa etsit, eika iltaelaman
puute hairitse - voin suositella kokeilemaan kyseista saarta
itsekkin.Varmasti monin verroin rauhallisempiakin paikkoja 
loytyy edelleen laosista pilvin pimein, mutta tassa ainakin 
yksi vaihtoehto, mita itse tuli kokeiltua. Matka kuitenkin 
jatkuu ja nyt on siirrytty Kambodzaan Siem Reapiin. 
Taalta lisaa paivittelya seuraavalla kertaa =)

Bon Voyage!

-Jussi/ Ideaali